Martta on viime aikoina käynyt suhteellisen ahkerasti treenaamassa agilitya.Vauhtia on koiralle tullut ihan mukavasti lisää ja minun ohjauksenikin on pysynyt perässä yllättävän hyvin. Edelleen meidän suurin ongelmamme on oikean viettitason saavuttaminen ja ylläpitäminen. Muutamista ikävistä menneisyyden tapahtumista johtuen Martta ei täysin luota omaan turvallisuuteensa agilitykentällä suhteessa toisiin koiriin eikä se näin ollen anna kaikkeaan edes treeneissä, saati sitten kisoissa. Tähän ongelmaan me joudumme pureutumaan yhä uudestaan ja uudestaan. Viimeksi asia tuli esille lauantaina seuramme kouluttajilleen järjestetyssä koulutuksessa, jota piti Teemu Linna (todella hyvä kouluttaja ja koirien tuntija; harvoin olen tavannut hänen veroistaan!!). Martan kohdalla keskityimme oikeastaan pelkkään viettitasoon niin harjoitusten kuin puheidenkin tasolla. Kerrankin kouluttaja ihan oikeasti tiesi vieteistä, osasi antaa käytännön neuvoja ja näki koiran ongelmakohdat. Sain paljon uutta ajateltavaa ja opeteltavaa - ja paljon uskoa siihen, että olemme tehneet hyvää työtä ja että koirassa riittää potentiaalia ja rahkeita edetä pitkällekin! Linnat kouluttavat meitä vielä kolme kertaa. Emmeköhän me niillä opeilla pärjää tämän talven treenit ja saa koiran viettitason kohotettua sopivaksi. Kisaaminen jää nyt kevääseen asti tauolle ja me keskitymme treenaamiseen.

 

Tässä muutama kuva Martasta Syysskaboissa Helsingissä syyskuun alkupuolella. Siellä jaettiin borderterrierien tämän vuoden agilitymestaruudet ja me tulimme niissä karkeloissa kuudensiksi, joka lienee tähän mennessä meidän paras yksittäinen saavutuksemme.

Koira näyttäisi olevan suhteellisen hyvin menossa koko kropallaan sinne, minne nenä näyttää - tosin en kyllä tiedä, kuinka paljon sen pitäisi oikeasti olla kääntymässä vasemmalle hypyn jälkeen...

 

Tästä kuvasta huomaa hyvin, kuinka varovaisesti Martta keinun menee, vaikka se tekeekin sen nykyään suhteellisen vauhdikkaasti. Traumoista on vaikea päästä eroon.

 

Palkka on aina lentänyt keinulta kauas eteen heti sen kolahdettua maahan - ja kuvasta huomaa koulutustavan: koira on riemuissaan jatkamassa suoraan eteenpäin, vaikka minä selvästikin kaarran vasemmalle.

 

Okserin yli lennokkaasti - eipä ainakaan tule rimat alas! Ja tässä nyt huomaa, että koira hyppää jo valmiiksi esteen oikeaa reunaa, koska rata jatkuu sinnepäin.

 

Pujottelussa koiralla näyttää olevan mukavan keskittynyt ilme, mutta voisihan pieni koira tietysti pujotella vieläkin lähempänä keppejä.

(alkuperäiset kuvat osoitteessa http://picasaweb.google.com/erjasr/BorderitSyysSkaboissa2007Sunnuntai Erja Suni-Räsäsen ottamina)