Tässä Suuri Metsästäjämme, Kaunotar Prinsessamme, Keikkupeppumme, Koikkerineitimme. Kuvan perusteella ei ihan heti luulisi, että sen lempipuuhaa on rypeminen. (Kuva Anna-Leena Väätänen)

Kooikerhondje Elli on saanut Äidiltä ja Eerolta osuvan liikanimen Elli Erisuunta. Jokaisella lenkillä Ellin on pakko kulkea eri kohdassa kuin toiset koirat, haisteltava eri hajut, vaihdettava puolta eri aikaan ja kuljettava kaikin puolin eri aikaan kuin kukaan muu - olipa kyseessä koira tai ihminen. Rasittava tapa, jota olen kolme vuotta yrittänyt kitkeä pois, mutta joka tuntuu olevan enemmän kooikerprinsessan persoonasta kuin käytöksestä kiinni. Elli kulkee peppu keikkuen eteenpäin eikä ymmärrä ollenkaan, mistä kukaan voisi olla hänelle, Kaunottarelle, vihainen tai mitä hänen, Ihanaisen, käytöksessä muka olisi parannettavaa.

Viikonloppuna tuli taas Erisuunnan ongelmat stressaavalla tavalla esiin. Perjantaina olin kaikkin kolmen kanssa pitkällä metsälenkillä. Meillä on tässä lähellä mukavat metsät, joiden poluilla ei ole paljoa liikennettä, joten koirat saavat juosta vapaana. Martta pysyy koko ajan lähellä minua, jopa niin, että välillä kannustan sitä juoksemaan jonkun oravan tai pupun perään(!), Siiri ei ainakaan toistaiseksi ole lähtenyt kovinkaan kauas vaan muistaa aina katsoa, missä minä kuljen ja kääntyy takaisin, jos huomaa menneensä liian pitkälle, mutta Elli on toista maata. Se rakastaa metsässä juoksemista, se rakastaa hajuja. Suurimman osan ajasta myös Elli pysyy nätisti lähellä ja tekee vain pikaisia lenkkejä poluilta pois. Mutta toisinaan nenä vie sitä niin vahvasti, ettei milleen muulle ole pienissä aivoissa enää tilaa. Hajut ovat vastustamattomia - ja hajujen päässä oleva riista on jotain käsittämättömän ihanaa. Toistaiseksi Ellin elinpiirissä riistana ovat olleet vain oravat, pupuset ja kissat. Perjantaina tällainen upea riistakissa sitten osui Ellin tielle eikä mitään ollut enää tehtävissä. Kimittävä ajohaukku vain kaikui, kun kissa juoksi häntä suorana edellä Prinsessa perässään omakotitaloalueelle. Lähes vartin Elli jahtasi kissaa pitkin omakotitaloaluetta hurjasti huutaen. Minä olin sekä hätääntynyt että noloissani. En voinut kahden muun kanssa lähteä toisten pihoille karjumaan kolmannelle karvajalle, joka ei kuitenkaan olisi kuullut mitään, mutta en uskaltanut kokonaan poistua paikaltakaan, koska kotiin oli vielä jonkunlainen matka ja Elli olisi saattanut joutua auton alle sen aikana. Minä tyydyin puolikkaaseen kompromissiin, johon kuului typerä huutaminen ja vislaaminen kuuroille koikkerin korville, hätääntynyt puhelu miehelle ja terrierien roudaaminen vähän matkan päähän katoamispaikasta. Loppujen lopuksi tälläkin metsästysretkellä oli sikäli onnellinen loppu, ettei Elli saanut saalista kiinni vaan tuli suhteellisen sukkelaan (n. 20 min) jälkiämme pitkin luoksemme eikä yksikään pappa tai mummo tullut huutamaan irrallaan olevasta koirasta.

Sunnuntaina olimme mieheni kanssa isojen koirien (siis egoltaan ja iältään isojen tai isompien) kanssa samalla lenkillä. Ja taas vietti vei Kaunotarta. Ajohaukun puuttumisesta päätellen hajujen perästä ei kuitenkaan löytynyt mitään ja koikkeri palasi aikansa harhailtuaan luoksemme pienen vihellysavun jälkeen. Syvällä metsässähän se ei haittaa mitään, että koira lähtee hajujen perään. Kyllähän se sieltä aina pois löytää - tai ainakin suurimmassa osassa tapauksia. Mutta kaupunkioloissa on stressaavaa, että koira lähtee. Välittömästi mielen täyttää kuvat auton alle jääneistä raadoista, kidnapatuista söpöläisistä ja ihmisten pihojen liepeillä harhailevista villiintyneistä koiruleista.

Taitaa joutua Elli Erisuunta taas kulkemaan hihnan päässä metsässäkin (ainakin ollessaan minun kanssa kahdestaan; jos meitä on molemmat ihmiset, stressitaso ei ole omassa mielessä niin suuri) - ainakin pari päivää, kunnes taas unohdan karkailun ja säälin sitä ja annan sen juosta vapaana odottaen sydän kurkussa, milloin se päättää häipyä. Jos jatkuvasti pidän Ellin kontrollin alla, pyydän sitä luokse ja odotutan ja palkkaan ja käskytän, se pysyy suhteellisen hyvin lähellä. Mutta silloin tuntuu ihan turhalta edes pitää koiraa vapaana, sillä oma lenkkeilyn ilo jää sillä kertaa löytymättä.

Summa summarum: Ellillä oli sairaan ihana viikonloppu!!